Olen monta kertaa vuosien saatossa kuvitellut mielessäni tilanteen, kun lastemme biologiset siskot ovat meillä. Nyt se tilanne oli oikeasti. Kolmesta sisaruksesta kaksi pääsi tulemaan. Toisen mukana olivat myös tämän 12- ja 8-vuotiaat lapset.

Siskoille matka oli ainutlaatuinen kokemus. Aikuiset tuskin ovat käyneet kotikaupunkinsa rajojen ulkopuolella, mukana olleista lapsista puhumattakaan.

Kyselimme etukäteen, mitä vieraamme haluavat nähdä Suomessa. Ensin heillä ei ollut mitään erityisiä toiveita. Sitten vanhin sisko sanoi haluavansa nähdä lentokoneita, joita ei ollut nähnyt kuin korkealla ilmassa. Sekä lentokenttä että ilmailumuseo pääsivätkin sitten tutustumiskohteiden listallemme. Kuten jäänmurtajat ja hohtokeilauskin, jotka kaikki tekivät naisiin vaikutuksen. Lapset viihtyivät tunteja kylpylässä vävypoikamme turvallisessa ja viihdyttävässä seurassa. Monta muutakin paikkaa ehdittiin viikon aikana näyttää. Suurin ja pelottavin nähtävyys naisille taisi kuitenkin olla liukuportaat, joihin astuminen jännitti nuorempaa loppuun asti.

Vaikka siskot asuivat koko viikon tyttäremme, pikkusiskonsa, luona, me vanhemmatkin olimme touhussa mukana päivittäin. Kuinkas muutenkaan, olivathan siskot olleet osa perhettämme kaikki ne vuodet, jolloin emme heistä kuulleetkaan muuta kuin tyttäremme tarinoita, jotka vuosien varrella pääsivät nekin paljolti unohtumaan.  

Siskojen näkeminen teki eläväksi ne mielikuvat ja tarinat, joita heistä olimme kuulleet. Siskoksia katsellessa tuntui, kuin olisimme tunteneet heidät aina. Vaikutusta varmaan oli sillä, että vanhempi siskoista muistuttaa kovasti sekä luonteeltaan että ulkonäöltään tytärtämme ja nuorempi taas poikaamme, koko sakin nuorinta. Keskimmäinen on ehkä erilaisin, mutta hän ei nyt ollutkaan mukana.

Jos siskot ovat olleet meille aina osa perhettä, me emme ole tietenkään olleet sitä heille. Toki he ovat aina ymmärtäneet, että ei ole meidän vika, että me adoptoimme heidän pikku sisaruksensa kauas kotoa. Nyt saimme tulkin välityksellä keskustella asiasta ihan kunnolla, ja vanhin kiteytti kohtalon toteutuneen näin. Hän lisäsi, että pikku sisaruksilla on ollut hyvä lapsuus.

Vanhat ääninauhat ja videokasetit antoivat siskoille käsityksen siitä, millaista elämä perheessämme on ollut. Erityisen tärkeää heille oli se, että C-kasetilta kuului lastemme puhetta, jossa pikkuiset ensimmäisellä äidinkielellään selittivät nimeltä mainiten isoista siskoistaan ja näiden teoista. Meillä oli oikeasti puhuttu siskoista ja muistettiin nämä! Juuria ja geeniperimää ei ollut unohdettu, vaikka lapset saivatkin uudet vanhemmat.

Siskoille ikävä kokemus oli aikoinaan ollut se, etteivät he olleet saaneet tietoja siitä, mihin heitä runsaasti nuorempi sisko ja veli oli adoptoitu. Syyksi oli sanottu se, että vaarana on, että sukulaiset voisivat kiristää uutta perhettä antamaan rahaa. Nämä siskot eivät ole sentapaisia: he ovat vanhempiensa kuoltua itse elättäneet itsensä kovalla työllä ja iloitsivat siitä, että eivät ole sortuneet rikollisuuden tielle. Antamiemme pienten lahjojen vastaanottaminen oli heille vaikeaa, ja he tulivat kassit täynnä tuliaisia luoksemme.

Turhaan siskot myös pelkäsivät sitä, että he tai heidän lapsensa eivät osaisi käyttäytyä seurassamme tarpeeksi hienosti. He olivat lukeneet, että suomalaiset ovat kulttuurissa heitä edellä, ja täällä jopa syödään haarukalla ja veitsellä. Tuollaisiin asioihin ainakaan minä en osannut viikon aikana edes kiinnittää huomiota.

Kokemus oli hieno myös tyttäremme pienelle pojalle: päiväkodissa työskentelevät tädit jaksoivat leikkiä ja lorutella tämän kanssa niin, että varmasti heidän kielensä ääntäminenkin jäi vauvan päähän. Ja serkkutyttö kävelytti poikaa päivät pitkät. En ihmettelisi, vaikka pikkuinen kävelisi jo nuorempana kuin mummunsa, joka oppi tuon taidon kymmenkuisena.

Vaikka siskoilla on vain kaikkein välttämättömin elämään tarvittava ja he nyt pääsivät näkemään ja kokemaan suomalaisen vaurauden, se ei heitä vakuuttanut. Tärkeintä olivat veli ja sisko, joiden kanssa he saivat olla yhdessä kokonaisen viikon.

Kuten ihan varmasti siskoille ja lapsilleni myös minulle viikko oli erittäin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Monenlaisia ajatuksia perheestä, adoptiosta, sisaruudesta, elämästä pyöri päässäni ja pyörii varmasti vielä pitkään.

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä