Meille, joiden juuret ja tausta ovat muutaman kysymyksen ja vastauksen päässä, ei aina tule mieleen se, että juurissa olisi kovasti mitään kiinnostavaa. Mutta sellaiset ihmiset, jotka eivät tiedä mitään taustastaan, saattavat ajatella toisin. Olen tavannut sellaisia ilman mitään tietoa isästään kasvaneita ihmisiä, joiden kiinnostus isäänsä kohtaan on ollut jossain elämänvaiheessa niin suuri, että se on hetken hallinnut tuon ihmisen koko elämää ja ajatuksia.

Tuolla samalla kaiken ajattelun täyttävällä kiinnostuksella taustaansa kohtaan on selitetty jopa adoptoitujen lasten koulumenestyksen laskemista: kun lapsen kehitystaso tulee siihen vaiheeseen, että hän ymmärtää adoptoimisen merkityksen elämässään yhä syvällisemmin, hän saattaa miettiä taustaansa, aiempaa elämäänsä ja biologisia vanhempiaan niin paljon, että se haittaa jopa koulussa keskittymistä.

Samalla lailla kuin meitä biologisessa perheessämme kasvaneita kiinnostaa eri tavoin oma taustamme, myös adoptoidut ovat erilaisia tässä suhteessa. Ihan kuten meilläkin, adoptoiduillakin kiinnostus vaihtelee myös eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa. Tutkimusten mukaan kuitenkin hyvin monet adoptoidut miettivät taustaansa ja sukulaisiaan ainakin joskus ja haluavat tavatakin heidät, ja jopa useammin kuin adoptiovanhemmat kuvittelevat tai kuin lapset vanhemmilleen kertovat.

Aiemmin taustan selvittäminen oli vahvasti sidoksissa viranomaisiin ja heiltä sai myös konkreettista apua ja tukea siihen. Tämä on edelleen mahdollista ja hyvä tapa toimia. Taustan etsijä otti yhteyttä adoption jälkipalveluun, jossa sosiaalityöntekijän kanssa saattoi käydä keskustelua ja sai arkistossa olevat itseään koskevat tiedot sekä ohjeet sukulaisten etsimiseen. Sosiaalityöntekijä pystyi myös arvioimaan, onko tietojen hakija siinä kunnossa, että hän kestää vaikeatkin asiat, ja jos ei muuta, niin työntekijä pystyi tarvittaessa tukemaan tietojen kyselijää henkisesti.

Toki osa adoptoiduista lähti itse etsimään juuriaan, ja jopa yksityisetsiviä on palkattu tässä avuksi. Mutta nykyisin tietojen itsenäinen etsiminen on yleistynyt entisestään internetin ja sosiaalisen median myötä. Tietoja etsivät adoptiovanhemmat, adoptoidut itse mutta myös biologiset vanhemmat ja muu suku, kuten sisarukset.

Se, että adoptoitu saa tietoja taustastaan, yleensä on hyväksi hänelle, ja se auttaa häntä monin tavoin. Kun adoptoitu tietää taustastaan, se voi jopa vähentää käytöshäiriöitä. Mutta siihen, että taustan selvittäminen on tullut kovin helpoksi sosiaalisen median kautta, liittyy myös riskejä paitsi adoptiotoiminnan myös ennen kaikkea adoptoidun oman elämän kannalta. Jotkut adoptoidut voivat alkaa selvittää taustaansa jo hyvinkin nuorena, pian sen jälkeen, kun ovat oppineet lukemaan ja käyttämään tietokonetta, mikä tapahtuu nykyisin varsin varhain. Jos taustan selvittäjä on esimerkiksi vielä kovin pieni lapsi tai hänen elämässään on menossa jokin kriisi, hänellä ei ole valmiuksia ottaa vastaan sitä tietoa, mitä hän voi joutua kohtaamaan. Hän tarvitsisi siihen kipeästi aikuisen apua. Sen vuoksi adoptiovanhempien onkin tärkeää tutustua itse sosiaaliseen mediaan, hoitaa salaussuojaukset kuntoon ja valmistella lasta ajoissa sosiaalisen median käyttöön. Sillä vaikka kotona suojaukset olisivat kunnossa, Facebookiin ja muihin yhteisöpalveluihin voidaan kirjautua koulussa, kirjastossa tai esimerkiksi kavereitten tietokoneelta ja älykännykältä. On myös tärkeää, että lapsen kanssa keskustellaan jo varhain lapsen taustasta ja siitä, että adoptioon on aina syynsä ja nuo syyt eivät läheskään aina ole positiiviset. Ei kaikkien lasten äiti ole antanut lastaan pois rakkaudesta siinä toivossa, että tämä saisi paremman elämän. Adoptioon ja adoptiolapseen sisältyy paljon myös kateutta, vihaa ja muita negatiivisia tunteita. Jos ei äidin osalta, niin ehkä muun suvun. Eivätkä kaikki sukulaisiksi esittäytyvät ole sukulaisia.

Sosiaalisen median mahdollisuudet ulottuvat myös biologiseen perheeseen. Kuten aiemmin kirjoitin blogissani, vanhempien lasteni sisarukset olivat etsineet lapsiani. Mietin, miltä lapsistani olisi tuntunut, jos yhtäkkiä yllättäen, vaikka juuri murrosiän kuohujen keskellä, Facebookiin olisi tullut viesti: "Hei! Olen sinun isosiskosi ja haluan nähdä sinut." Riippuu lapsen kehitysvaiheesta ja psyykkisestä tilasta ja kiinnostuksesta taustaa kohtaan, miten tuolle viestille olisi käynyt. Sen voin kuvitella, että se olisi aiheuttanut ainakin aivan valtavan tunnekohun, jota lapsi olisi käynyt läpi. Mutta olisiko hän kertonut siitä silloin meille vanhemmille tai kenellekään muulle, en voi tietää. Ehkä yhteydenotto ja sitä seurannut tunnemyrsky olisi näkynyt huonona käytöksenä, painajaisunina tai hajamielisyytenä. Ehkä emme olisi kotona saaneet koskaan tietää, miksi lapsi voi huonosti. Tai mitä olisi tapahtunut, jos tuo sisko olisikin ollut kateellinen, kun nuoremmat saavat elää materiaalisesti parempaan elämää ja vaatinut lapseltani saada osansa siitä.

On myös paljon adoptoituja, jotka eivät koskaan saa tietää sosiaalisen median tai mitään muutakaan kautta biologisesta perheestään. Tai ehkä lapsi saa yhteyden, mutta äiti kieltää olevansa tämän lapsen äiti tai estää yhteydenpidon ja hylkää lapsen toistamiseen. Näissä tilanteissa pettymys on sanoinkuvaamaton, ja senkin tunteen kestämisessä meillä adoptiovanhemmilla on merkityksellinen rooli. Me rakastamme ja tuemme lastamme, mitä tahansa vastaan tulee, mutta voidaksemme tehdä näin, meidän on tiedostettava, mitä lapsellamme on - tai saattaa olla - meneillään.

Miksi sitten adoptoitu etsii juuriaan? Tutkimusten ja käytännössä adoptoiduilta saamieni tietojen mukaan ei siksi, että he haluaisivat vaihtaa vanhempia vaan siksi, että he saisivat tietää, miltä vanhemmat näyttävät, miksi heidät annettiin adoptioon, onko heillä sisaruksia, mitä perheelle kuuluu. He etsivät itseään ja sitä puuttuvaa palaa elämästään voidakseen luoda ehjän identiteetin. Me vanhemmat voimme mahdollistaa sen, että tämä tapahtuu turvallisesti.

---

Adoptioplussalla on kevätkaudella 2015 tulossa aiheeseen liittyvä ryhmä adoptiovanhemmille. Seuraa Adoptioplussan sivuja.

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä