Saatuamme kolme adoptiolasta aloin kirjoittaa muistiin ajatuksiani, tunteitani ja kokemuksiani lapsettomuudesta, adoptoimisesta ja lasten kasvattamisesta sekä itsestäni vanhempana. Kirjoitukset ovat syntyneet pitkähköllä aikavälillä. Julkaisen silloin tällöin blogissani valittuja osia kirjoituksista. Nyt vuorossa on seitsemäs osa. Tervetuloa lukemaan, eläytymään ja jakamaan omia kokemuksiasi kommentointiosassa!


Minun on hyvin vaikea samastua siihen äitiin, joka on antanut lapsensa pois. Voin vain kuvitella, kuinka vaikea päätös on ollut. Minun elämäni romahtaisi täysin, jos joku veisi lapseni pois luotani tai joku lapsistani kuolisi. Kuinka paljon suurempi mahtaakaan olla tuska äidillä, joka yhdeksän kuukautta on kantanut lasta sydämensä alla tuntien kaikki tämän liikkeet, kuullen tämän ensi parkaisun synnytyksen jälkeen, saatuaan tämän rinnoilleen vastasyntyneen lämpöisenä?

Vai onko tuska suurempi? Voiko lapsi olla koskaan sen rakkaampi kuin omani ovat minulle? Vai onko äidin häpeä tahattomasta raskaudesta ollut niin suuri, että hän on hyljeksinyt lastaan jo odotusaikana ja  kokee vain helpotusta kun pääsee lapsestaan eroon?

Nykysuomalaisena on vaikea ymmärtää sitä, miltä tuntuu, kun raskaus on pakko kestää loppuun asti eikä lasta voi abortoida pois. Monissa maissa abortin saaminen ei ole yhtä helppoa kuin meillä. Katumuspillerit tunnetaan yleisesti. Raskaaksi vahingossa tulleille kerrotaan abortin mahdollisuudesta.

Aika usein esitetään, että tahattomasti raskaaksi tulleille pitäisi tuoda esiin adoptioon antamisen mahdollisuus. En näe asiaa ihan yksinkertaisena jo siitäkin syystä, että on vaikea arvioida, miten äiti vuosien päästä asian näkee. En ole nähnyt tilastoja esimerkiksi siitä, miten nainen selviää abortista enkä kyllä siitäkään, miten hän selviää adoptioon antamisesta, ja kumpaa kadutaan – vai kadutaanko ylipäätään - yleisesti ottaen enemmän, abortoimista vai adoptioon luovuttamista.

Sosiaalityöntekijöiden mukaan raskaaksi tahattomasti tulleen nuoren on vaikea käydä läpi surua lapsensa luovuttamisesta, ja abortti lyhyellä tähtäimellä on helpompi ratkaisu. Jonkin tutkimuksen mukaan itsemurhan tehneissä naisissa on paljon niitä, joille on tehty abortti tai useampikin. Tästä ei voida tietenkään päätellä, että abortti johtaa tasapainottomuuteen ja itsemurhaan. Tilanne voi hyvinkin olla päinvastainen: epäsosiaalisen ja tasapainottoman elämän seurauksena nainen ei huolehdi ehkäisystä, tulee tahattomasti raskaaksi ja teettää abortin, ja sitten aikanaan päätyy muista syistä itsemurhaan. Abortti voi olla hänelle ehkäisykeino. Jotkut voivat katua lopun ikäänsä aborttia, jotkut taas adoptioon luovuttamista. Mutta voi olla, että jotkut jopa ovat tyytyväisiä tietäessään, että lapsi sai elää ja hänelle etsittiin hyvä koti.  Toiset taas ovat onnellisia ymmärtäessään, että eivät olisi kyenneet koskaan hyväksymään sitä, että lapsi on olemassa eivätkä he saisi tietää tästä mitään.

Jokaiseen ratkaisuun on omat syynsä, joista ulkopuoliset tietävät kovin vähän. Siksi en lähtisi tuomitsemaan raskaana olevia, jotka joutuvat tekemään ratkaisunsa vaikeana hetkenä. Tuolla hetkellä tärkeintä olisi kaikki mahdollinen tuki, jota on saatavilla. Mielestäni myös abortista kertomisen rinnalla pitäisi toki kertoa, että lapsen voi antaa adoptoitavaksikin.

Mutta maailman monissa maissa nuoren tytön raskaaksitulo on iso häpeä. Siitä ei voi puhua kenellekään eikä mitään tukea ole tarjolla. Avioton tytär voi esimerkiksi joutua karkotetuksi perheestään, hän ei ehkä koskaan saa puolisoa ja elättäjää, jos käy selville, että hänellä on lapsi.


Kovaa on niilläkin kiinalaisnaisilla, jotka tulevat raskaaksi useammin kuin kerran ja joutuvat salaamaan raskautensa ja synnytyksensä tai jotka synnyttävät tytön, kun haluaisivat ja tarvitsisivat vanhuuden elättäjikseen pojan. Ei ole helppoa piilottaa vastasyntynyttä ja viedä häntä metsään tai roskalaatikkoon – ehkä siinä toivossa, että joku löytäisi lapsen. Tai vain tuntien vihaa ja tuskaa, kun lapsi ei vieläkään ollut hartaasti odotettu poika.

 

(Lisäys 23.9.2014: Nyt olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan lapsensa adoptioon luovuttaneet äidit miettivät paljon lastaan ja haluavat kuulla, että tämä voi hyvin. Monet myös haluavat pyytää anteeksi lapselta adoptioon luovuttamista. He eivät kuitenkaan ajattele, että adoptio pitäisi purkaa. Olen myös lukenut kirjan Kiinan kadotetut tyttäret, ja ymmärrän ehkä vähän enemmän Kiinan lapsipoliittisesta tilanteesta).  


Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä