Juhannuspullat

Leivoin juhannukseksi pullaa. Pullista tuli oikein pehmeitä ja maukkaita. Toisin kuin niin monena aiempana vuonna, tänä vuonna yksikään lapsistani ei ole syömässä niitä.

Lapseni viettävät omaa juhannustaan, yksi oman perheensä kanssa, toinen ansaitsemassa sivutuloja kuljettamalla esiintyjiä juhannusjuhliin, kolmas harrastustensa ja kavereittensa seurassa.

Leipoessani ajattelen lapsiani ja sitä, kun he olivat pieniä. Tytär rakasti kaikkea makeaa (ja rakastaa kyllä edelleenkin). Pojille kakkuja ja muita leivonnaisia tärkeämpiä olivat pullat. Ja sama mieltymys on jatkunut. Vain yksi erityinen suklaakakku ohittaa keskimmäisen mielestä pullan. Kuopus puolestaan jättää mieluummin makean syömättä, jos vain saa ruokaa.

Monet muistot lasteni lapsuudesta siivittävät elämääni tänä juhannuksena. Juhannuksiin sinänsä meillä ei liittynyt mitään erityisiä perinteitä lasteni asuessa kotona. Toki grillaamista, saunomista ja uintia harrastettiin. Joskus paistettiin tikkupullaa yhdessä siskoni perheen kanssa, joskus juhannus vietettiin vanhempieni tai mieheni suvun luona. Merkittävin juhannus perheessämme vietettiin vuonna 1997, kun juhannusaamun sarastaessa matkasimme halki Karjalan tasavallan ja Suomen kohti lapsuudenkotiani, jossa vanhimmat lapsemme olivat olleet ensimmäistä kertaa kahdestaan yökylässä isovanhempiensa luona. Minä ja mieheni olimme käyneet katsomassa heidän tulevaa pikku veljeään Petroskoin lastenkodissa. Se Karjalan kesäyön huuma ei haihdu vuosienkaan saatossa mielestäni. Eikä se suurisilmäinen pellavapää pikkupoika, joka kahden ja puolen kuukauden kuluttua tuosta hetkestä nimettiin meidän lapseksemme. Vieläkin tunnen hänen kehonsa painalluksen itseäni vastaan, kun hän sai oman äidin, omat vanhemmat.

Isompien lasteni mummulareissu oli mennyt hyvin. Se olikin alku monille monille yhteisille hetkille mummun ja papan kanssa. Jokainen lapseni sai viettää kesäisin muutaman yön mummulassa, ja isovanhemmat veivät heitä mukanaan erilaisiin paikkoihin, kaksi vanhempaa ehti käydä heidän kanssaan myös omassa syntymämaassaan. Kuopus puolestaan sai kokea turvallisen kotoalähdön ammattiin valmistumisensa jälkeen muuttamalla isovanhempien naapuriin, jossa molemminpuolinen huolehtiminen toimi.

Lasteni lapsuudesta nousee voimakkaana esiin leikki, ilo ja nauru. Vaikka minulla äitinä tuntui aina olevan kiirellisempää tekemistä keittiössä ruokien parissa, isällä oli paljon aikaa leikkiä. Ja sen leikin keskeltä kuului erityisesti keskimmäisen helskyvä nauru. Se soi korvissani edelleen. Nyt tuota samaa naurua nauraa hänen siskonsa poika, ensimmäinen lapsenlapseni.

Siellä he nyt viettävät omaa juhannustaan. Enkä voi olla kuin kiitollinen, että heistä kasvoi itsestään huolehtivia ja elämässään itsenäisesti selviytyviä aikuisia. Ehkä vähän myös pullieni ansiosta. Ja niistä pullista tykkää myös lapsenlapseni.

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä