Adoptiolapsi ja arkistointi maailmalla

 

Mitä ajatuksia ihmisessä herättää se, kun ei tiedä taustastaan mitään eikä saakaakaan tietää, vaikka lähtee etsimään?

Moni adoptoitu joutuu koko ikänsä elämään niiden mielikuvien ja kuvitelmien varassa, joita hän on kyennyt muodostamaan ehkä omien varhaisten vaiheiden ja adoptiovanhempien kertoman perusteella.

Ihmiselle oma tausta ja tieto omista juurista ovat tärkeä osa identiteetin muodostumisessa. Kaikkia eivät juuret kiinnosta ehkä koskaan, ja tuskin kukaan niitä jatkuvasti pohtii. Mutta monet miettivät niitä – jonkin tutkimuksen mukaan jopa enemmän kuin he esimerkiksi omille vanhemmilleen kertovat. Monet myös etsivät tietoja taustastaan. Ja joitakin adoptoituja myös omaiset etsivät.

Netti mahdollistaa tietojen saamisen aiempaa helpommin. Lapset saattavat alkaa etsiä tietojaan jo varsin varhain. Tai joku biologinen sukulainen – joskus jopa sellaiseksi vain tekeytyvä – haluaa kontaktiin lapsen kanssa. Lapsi on tällöin varsin suojaton kaikkea sitä tietoa vastaan, jota hänelle tulee taustasta. Kaikki tieto ei ole positiivista. Kaikki yhteydenotot eivät johda onnelliseen lopputulokseen.

Turvallisinta tietojen etsiminen on adoption jälkipalvelun kautta. Asiantunteva adoptiotyöntekijä osaa kohdata tietoja etsivän, usein nuoren, adoptoidun ja ohjata ja tukea tätä tarvittavalla tavalla siinä tapauksessakin, että mitään tietoja ei löydy tai tiedot järkyttävät kuulijaa.

Mutta jälkipalvelu ei ole vain tukemista ja tietojen etsimistä perheestä. Eikä se tapahdu vain Suomessa. Merkittävä, ellei jopa merkittävin osuus siihen, mitä tietoja ihminen voi taustastaan saada, on sillä adoption kohdemaalla, josta lapsi aikoinaan on Suomeen tullut. Mitä tietoja siellä on rekisteröity, miten asiakirjoja ja valokuvia säilytetty, kuinka pitkään niitä säilytetään, missä muodossa ja niin edelleen, vaikuttavat kaikki siihen, mitä tietoja ihminen voi itsestään saada. On maita, joissa arkistointi on ensiluokkaista ja kaikista adoptioon annetuista lapsista on säilytetty paljon tietoja. Mutta on maita, joissa lapsella, josta vanhemmat ovat luopuneet tai joka on otettu pois vanhemmiltaan, ei ole mitään arvoa – eikä niin ollen papereitakaan ole pidetty tarpeellisena säilyttää. On maita, joissa lapsen ja perheen on käsketty unohtaa tausta ja kehotettu menemään kohti uutta, parempaa. On maita, joissa arkistointi on satunnaista, ehkä 99:n lapsen paperit ovat hyvin säilyneet, mutta juuri sen yhden tiedot puuttuvat, joka niitä on tullut hakemaan. Ja adoption jälkipalvelussa tehdään töitä juuri näiden maiden kanssa: opastetaan, neuvotaan, kerrotaan tietojen merkityksestä. Jos siihen on varaa ja se nähdään sen arvoiseksi, että sitä pitää tukea.

Arvelen, että ainakin se yksi taustansa kanssa kipuileva, jonka tiedot puuttuvat, arvostaa sitä työtä, jota adoptiopalvelunantajat maassamme jälkipalvelun eteen tekevät. Omassa perheessäni tietojen saannin merkityksen kolme kertaa nähneenä minä toivoisin, että sitä arvostaisivat myös rahakirstujen vartijat.

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä