Adoptiovanhemmat - hoitava taho vai ongelmien syy?

 

Minulle ihmetellään usein, miten lastensuojelun työntekijöiden on niin vaikeaa ymmärtää adoptioperheitä. Ihmettelijät ovat kokeneet, että heitä kohdellaan lastensuojelussa kuin perheitä, joiden toimet ovat aiheuttaneet lapsen ongelmat ja sen vuoksi lapsi on erotettava adoptiovanhemmistaan ja suojeltava näiden yhteydenpidolta.

Saman ammattikunnan edustajat kuin ne, joilla on valta ottaa lapsi vanhemmiltaan ja sijoittaa hänet uuteen paikkaan, ovat arvioineet nämä ihmiset vain muutamaa vuotta aiemmin sopiviksi adoptiovanhemmuuteen, ja lisäksi perheille on myönnetty lupa kasvattaa erityistä vanhemmuutta vaativaa adoptiolasta. Sillä sellainen jokainen adoptiolapsi on, kuin kuivassa maassa kasvanut hento ja kaunis, elämän kolhuissa ruhjoutunut nuppu, joka hyvissä oloissa aukeaa täyteen kukoistukseensa.

Toki adoptiovanhemmilla on myös hyviä kokemuksia lastensuojelusta: sosiaalityöntekijät ja laitoksissa toimivat ohjaajat ymmärtävät adoptiolasten erityistarpeet, osaavat olla riittävän turvallisia ja ennen kaikkea ymmärtävät tukea vanhempien ja lasten yhteydenpitoa ja kehittymässä olevaa kiintymyssuhteen muodostumista.

Tietenkin meissä adoptiovanhemmissakin on vikamme, eikä voi automaattisesti sanoa, että kaikki tuen tarpeen syyt nousevat lasten taustasta. Mutta eivät kaikki ne adoptiovanhemmat, jotka ovat lastensuojelun asiakkaana, ole huonoja kasvattajia, ei heillä kaikilla ole kodin olosuhteet sellaiset, että lapsella ei olisi siellä turvallista olla. Päinvastoin. Monet adoptiovanhemmiksi päätyneet ovat hyvinkin taitavia kasvattajia ja pystyvät tarjoamaan lapselleen turvalliset olot. Siksi he ovat myös lähteneet hakemaan apua oirehtivalle lapselleen ja ovat valmiita jopa itse tekemään lastensuojeluilmoituksen ja pyytämään, että lapsi sijoitetaan joksikin aikaa muualle.

Mutta se, mikä heitä vastassa on, on arvoitus. Parhaimmillaan auttajat ymmärtävät, että adoptiovanhemmat ovat ensimmäinen hoitava taho lapselleen. Ensimmäiset pysyvät ihmiset lapsen elämässä. Ensimmäiset ihmiset, jotka opettavat lapselleen normaaliin elämään kuuluvat rajat ja säännöt, jotta lapsi voisi kasvaa kaikin puolin eheäksi aikuiseksi. Ensimmäiset ihmiset, joille juuri tämä lapsi on tärkeä ja merkityksellinen. Ensimmäiset ihmiset, joita vastaan lapsi uskaltaa kapinoida ja joille lapsi uskaltaa purkaa surunsa ja vihansa kokemistaan menetyksistä, koska näkevät, että nämä kestävät sen. Ensimmäiset ihmiset, jotka eivät hylkää. Jos heitä ei siihen pakoteta sillä, että lasta estetään tapaamasta heitä, kun he ovat hakeneet ammattilaisilta apua omaksi ja lapsensa tueksi. Tai sillä, että lasta ei suostuta palauttamaan vanhemmilleen, kun sekä lapset että vanhemmat ovat siihen valmiit.

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä